Aihe: Mikä vika pumpussa?
Lähettäjä: Miika Ranne
Tiistaina 09.4. 2002 klo 19:54:30

Viesti:
Auttakaa nyt nuorta hädässä!
Eli pumppu Cav:in tekele. Löpöä tulee pumpulle asti, mutta ei suuttimille.
Pumppu toimi ennen kun menin aukaisemaan pumpun "luistin", vai mikälie, koska kaasu (siis luisti) oli jumissa.

Nyt luisti liikkuu mutta löpö ei liiku. Onko mahdollista että tämän luistiosan saa koottua väärin? Osahan on kyllä suht yksinkertainen mutta silti?

Eikä tuota pumppua muutenkaan viitsisi pois ottaa koska sijaitsee niin ahtalla rungossa ettei sitä saa irti ilman moottorin irrotusta.

Ja moottorihan oli Bedfordin kutoskone.
RE: Mikä vika pumpussa?
Lähettäjä: Fergumies
Keskiviikkona 10.4. 2002 klo 22:16:07

Message:
Kuule noita pikaistuksissa tehtyjä "kämmejä" tulee aina silloin tällöin. Hyvin tärkeää olisi aina ennen purkua merkata riittävän hyvin, miten osat olivat paikoillaan. Siihen säätäjän tangoon kannattaa ainakin seuraavassa pumpussa merkata piirtopuikolla niitten sylinterikohtaisten säätöhaarukoitten paikat. Jos sulla oli koko säätötanko välillä "tuvassa" ja kiristit ne säätöhaarukat summanmutikassa siihen säätötankoon, niin voi olla yksi syy ettei pumppu enää suostu "pruuttaamaan". Pumpun voi kasata myös muutenkin väärin ja jos jälkeenpäin vielä löydät outoja ylimääräisiä osia purkupaikan läheltä,niin ei se kyllä pelaa "vajaalla pakalla".
RE: Mikä vika pumpussa?
Lähettäjä: Miika Ranne
Torstaina 11.4. 2002 klo 13:04:31

Message:
"sylinterikohtaisten säätöhaarukoitten", mitä ne ovat? Mielestäni tuo pikkuosa jonka irrotin oli hyvin yksinkertainen, siis en ole aukaissut koko pumppua.
RE: Mikä vika pumpussa?
Lähettäjä: Kutosnuffi
Perjantaina 12.4. 2002 klo 15:19:29

Message:
Onkohan tarkoittamasi "luisti" pitkä saatötanko, joka kääntää ruiskutuspumpun mäntiä, eli se tanko joka pumpun sivuluukusta näkyy, ja johon on kuusiokoloruuvein lukittu 6kpl neliskanttisia holkkeja? Jos nämä kuusiokoloruuvit avaa, menee pumpun sylinterikohtaiset ruiskutusannokset sekaisin (= ei toimi enää). Vai oletko mahdollisesti saanut ronkittua säätötankon pään irti itse kierrosluvun säätäjästä? Yleisin syy siihen,miksi dieselmoottori ei käynnisty on se,että pysäytin on päällä syystä tai toisesta. Onko esimerkiksi pysäyttimen vipu ollut irti pumpusta? Jos on niin, menikö samoille rihloille takaisin? Varminta on, kun yrität käynnistää moottoria jonkun sylinterin ruiskutussuuttimen putki avattuna ja katsot, tuleeko polttoainetta vai ei. Jos tulee, niin tuleeko kaikkiin sylintereihin? Ja jos on oikein väljä kone niin kannattaa puhaltaa imusarjaan kuumailmapuhaltimella jonkin aikaa ennenkuin yrittää käynnistää. Startiksi voi kokeilla esimerkiksi jonkun englantilaisen traktorin starttia, ties vaikka Majorin startti sopisi? Todennäköisesti Austin, Morris tai Commer-kuorma-auton startti saattaisi sopia. Löytäminen on ihan tuurin kauppaa, ellei minkään traktorin startti sovi, niitä kun saa ostaa esimerkiksi Isojoen Konehallista.
RE: Mikä vika pumpussa?
Lähettäjä: Miika Ranne
Lauantaina 20.4. 2002 klo 10:41:28

Message:
Eipä taida olla.
Pysäytysvipu on ollut pois. Eikä tätä osaa mun mielestä voi saada koottua väärin, tai ehkä sittenkin. Löpöä tulee aina välillä muutama pisara putken suusta, mutta ei enempää.
Ja siis se osa on vähän kuin mopon kaasarin luisti. Antaa kaasua: luisti liikkuu alaspäin. Sammuttaa: nousee ylös.
Ja tämä koko osahässäkkä on pumpun kyljessä, ei mitenkään sisällä, eli se osa johon kaasu ja pysäytysvivut tulevat.
RE: Mikä vika pumpussa?
Lähettäjä: Fergumies
Sunnuntaina 21.4. 2002 klo 09:21:15

Message:
Koska tämä pumppukeskustelu meni aika mystiseksi, niin kävin lukemassa noita sinun "pumppukysymyksiäsi" viime vuodelta ja sullahan on tosiaan Cavin jakajapumppu. Kun nyt myöhemmin 9.4 viestissä puhuit luistin irroittamisesta meni "seurakunta" vipuun ja sait ohjeita vanhan kunnon rivipumpun säätämiseen jne. Rivipumpussa puhutaan usein luistin jumittumisesta jne. Cavin vanhan jakajapumpun säätämiseen (joita on erilaisilla kierrosluvun säätäjillä, on hydraulisia, on mekaanisella jne.)en sano muuta kuin sen, että ilmauksen suhteen ovat ainakin pirun tarkkoja. Tiedän myös kuorma-automiesten aikoinaan vaihdattaneen näitä jakajapumppuja rivipumppuihin, juuri hankalan ilmauksen ja aika huonon talvikäynnistymisen takia.
RE: Mikä vika pumpussa?
Lähettäjä: Miika Ranne
Maanantaina 22.4. 2002 klo 22:23:08

Message:
Höh. Ei näköjään edellinen viesti ole tullut perille.

Osassa ei ole mitään holkkeja. Pysäyttimen vipu on ollut irti. Ja yhdestäkään putkesta ei tule löpöä kunnolla, paitsi yhdestä, ja siitäkin vain muutamia pisaroita.

Eli itse osa on kuten mopon kaasarin, huono vertaus, luisti. Kun sammuttaa, nousee ylös, kun antaa kenkää, laskee. Ja tämä koko pieni mötti on pumpun kyljessä, ei sisällä, eli osa johon pysäytys- ja kaasuvivut menevät.

Osaan sisältyy viisi pientä osaa, runko mukaan lukien. Sekä sen sisällä olevasta luistista joka koostuu n. 7 osasta: tappi,mutteri,prikka,luisti sekä kahdesta kuulakärkikynän jousen kokoisista jousesta.

Auttaako?