Aihe: Kuusi, mänty vai koivu
Lähettäjä: Metsä kuntoon
Maanantaina 23.8. 2004 klo 11:14:33

Viesti:
Olen tässä vähän pähkäillyt, että mitenkähän mun kannattais harventaa noita puita, kun n. 2.5 metrin säteellä kasvaa kolme n. 30 cm halkaisijaa olevaan puuta: koivu, kuusi ja mänty. Ne ovat suunnilleen samanmittaisia ja "laihoja".
RE: Kuusi, mänty vai koivu
Lähettäjä: TKH
Maanantaina 23.8. 2004 klo 11:25:09

Message:
Onko koivu raudus(karhea rungon pinta oksankärjissä),jos ei sen voi poistaa.Hiestä ei kannata turhaan kasvattaa.Mänty ja kuusi kasvaa rinnakkain samaan tahtiin.
RE: Kuusi, mänty vai koivu
Lähettäjä: Velmu Viurusilmä
Maanantaina 23.8. 2004 klo 12:27:36

Message:
Kun sanot, että puut ovat laihoja, tarkoittanee se että pituutta on jo melkoisesti ja karsiutuminen pitkällä. Kasvupaikka kannattaa huomioida. Mitä rehevämpi alusta, sitä enemmän kannattaa suosia kuusta. Se tuottaa mäntyä ja koivua paremmin varttuneessa vaiheessa. Toisaalta tiheässä kasvanut mänty tuottaa tiukkasyistä puuta, jolle on aina kysyntää. Tarkkoja ohjeita ei voi antaa tilannetta näkemättä. Jos kaikki noin 30 cm rinnankorkeudelta ja kasvavat noin tiheässä, sanoisin, että harvennuksen tulee olla melko reipas. Mutta jos kyse on isommasta metsikötä, vältät virheet paraiten jos kutsut jonkun metsäammattilaisen neuvomaan.
RE: Kuusi, mänty vai koivu
Lähettäjä: Metsä kuntoon
Maanantaina 23.8. 2004 klo 12:52:07

Message:
Ihan on hieskoivu. Edellisen metsänomistajan jäljiltä jäänyt joitakin "ryppäitä" joita haluan siivota. Paikka on aika kostea ja ennen siinä on kasvanut koivikkoa. Ajattelinkin kuusen jättää koska tontilla niitä ei montaa ole. Koivusta saa hyviä polttopuita. Tarkoitan "laihoja" just että korkealle asti ilman oksia. Kiitokset vinkistä.
RE: Kuusi, mänty vai koivu
Lähettäjä: Metsuri
Maanantaina 23.8. 2004 klo 12:57:22

Message:
Kannattaa katsoa myös latvusta , puun laatua,oksatonta männyn runkoa , sen oksien kokoa(huonontaa mäntytukin laatua) koivutukin laatutekijöitä en tunne. Kuusitukki ei ole niin tarkka oksista.Mutkia ei sallita eikä liian suurta lenkoutta.Kasvytekjät tulivat jo edellä esille.Oksainen latvus vähintään 1/3 osa rungon pituudesta.
RE: Kuusi, mänty vai koivu
Lähettäjä: ilkka
Maanantaina 23.8. 2004 klo 18:01:42

Message:
Tuota noi, jos koivut ovat suoria ja oksattomia niin en missään nimessä hakkaisi niitä polttopuiksi, tietääkseni oksattomalla koivuviilu tukilla on hyvä kysyntä.
RE: Kuusi, mänty vai koivu
Lähettäjä: kenny
Maanantaina 23.8. 2004 klo 19:50:58

Message:
Minun mielestä avain on monipuolisuudessa. Metsää ei viljellä niinkuin peltoa. Luontoäiti kasvattaa metsää. Elikkäs ei kaadeta kaikkia lehtipuita pois metsästä, eikä istuteta/kylvetä mäntyä joka jokapaikkaan. kasvupaikka on rehevä, tuore kangas/lehtomainen kangas, sellaiseen istutettu mänty on lähinnä julma pila. Kilometrin päässä olevat männyt ovat kuin tykinpiippuja, suoria, kasvupaikkana hiekkapitoinen harju, kuivahko kangas, ehkäpä. Ai niin, ne "tykinpiippuvärkit" ovat kasvaneet luononvalinnan lakien mukaan.

Eli, ota pois vialliset puut, kaikki oksavikaiset yms, etsi vikoja, älä valitse lajikkeiden mukaan, mutta älä aukkoa kuitenkaan tee.
RE: Kuusi, mänty vai koivu
Lähettäjä: pikkutolkku
Maanantaina 23.8. 2004 klo 20:16:08

Message:
valitte itte mihin tarttet klapeja mä esim käytän takassa vaan koivua ja saunas muut paska puut
RE: Kuusi, mänty vai koivu
Lähettäjä: TKH
Maanantaina 23.8. 2004 klo 20:17:20

Message:
Tuon viilujutun takia ehdotin mahdollisen rauduksen säästämistä,hieskoivu tahtoo vaan lopettaa kasvunsa aiemmin ja lahoaa herkemmin.Meillä juuri kävi niin hyvä tuuri yhden uudistuskohteen kanssa että oli erittäin hyviä siemenvuosia rauduskoivussa pari juuri hakkuun jälkeen,tuli erittäin hyvä luontainen rauduskoivikko lähimetsän muutamasta koivusta,täydennettiin keväällä kuusella joten mukava sekametsä tuloillaan...-Vielä kun sais ne per..leen hirvet pysyyn pois,täytynee ostaa taas hirvensarviöljyä karkoitteeksi-
RE: Kuusi, mänty vai koivu
Lähettäjä: Valdo
Maanantaina 23.8. 2004 klo 20:39:18

Message:
Kaveri on metsällään koettanut kaikennäköisiä hirven karkoitteita, mm laittanu hiuksia ja pesuainetta maitopurkin puolikkaisiin ja ne roikkumaan puuhu. Ei vaan pysy pois, onko parempia konsteja?
Itte en polta pelkkää koivua uuneissa, nokittaa aika paljon. Poltan mieluiten joukossa kuusta joka pitää paikat puhtaana.
Monipuolisuus metsässä on hyvästä, eikä liian harvaa jos meinaa aikoo tarvepuuta saada. Paperitehtaalle tietysti kelpaa tehoviljeltykkin.
Olettoko muuten rakentaneet tuhkanlevityskoneita, tekisi hyvää mettälle kun levittäisi tuhkat metsään? Joku puhallussydeemi voisi olla hyvä?
RE: Kuusi, mänty vai koivu
Lähettäjä: TKH
Maanantaina 23.8. 2004 klo 20:59:19

Message:
On pohdittu tuota tuhkan levitystä kanssa,yhtenä vaihtoehtona laittaa esim. ylön tekemä keskipakolevitin hydraylipyörityksellä metsäkärryn päälle kunnon lisälaidoilla,olis kuormaaja aisalla jolla nostaa suursäkitettyä rakeistettua tuhkaa siihen,tai kahmarilla irtotavaraa.Levittää olisi mukava edellistalven harvennuksille joissa on ajourat valmiina ja risut raivattuna,talvikelillä kun lunta on n.25cm,näkisi hyvin levitysalueen.Tuhkahan on siitä hyvä lannoite etenkin suomaille koska vaikuttaa 15 vuotta,määrää vaan on oltava aika paljon.Itse on kerran kokeiltu tuota hirvensarviöljyä(ainakin ennen sai apteekista),pieniä lasivillatuppoja kastaa siihen ja ne 15m välein taimikon laidan koivujen oksanhankoihin.Hirvet ei tuu niiden lähelle.
RE: Kuusi, mänty vai koivu
Lähettäjä: Metsä kuntoon
Tiistaina 24.8. 2004 klo 13:20:32

Message:
Missä hinnoissa nykyään liikutaan ja miten omaa metsäänsä voisi arvioida ? Kannattaako haapoja pitää kauppa mielessä pystyssä ?