Aihe: Talvipäivä puolessa on vasta Lähettäjä: Maalaismies Sunnuntaina 13.3. 2005 klo 16:47:05 Viesti: Tätä kirjoittaessani Nuotioniemen yllä paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta. Vitivalkoiset hanget kimmeltävät timanttien tavoin, auringon säteiden kimmotessa lumikiteissä. Ikikuusikon oksistoon on kerääntynyt paksu tykkylumikerros. Ensiharvennusta kaipaava kuusikkoni muistuttaa satumetsää. Kumpuileva talvimaisema on kuin suoraan postikortista. Ajatus vierii menneisiin vuosiin, jolloin olin isänä matkassa metsätöissä. Lähinnä osallistumiseni rajoittui pokasahan kantamiseen aamuvarhaisella metsään mennessä ja illalla myöhään kotia palatessa. Intoa ja tarmoa olisi ollut tarttua sahaan kiinni ja ryhtyä tosi toimiin, mutta isäni kehotti mieluimmin pitämään nuotiossa tulta yllä ja seurustelemaan Tessu-pystykorvamme kanssa. Hänen pitäessä taukoa loimuavan nuotion ääressä, syöden vaatimattomia eväitään, havaitsin hänen ajatuksensa juoksevan koettuun elämään. Kahden sodan läpikäyneenä ja ensimmäisessä montussa olleena tuo aika vääjäämättä jätti jälkensä lujempaankin mieheen. Auringon paisteessa hän toisinaan tapaili Yrjö Jylhän runon säettä. En koskaan tullut peränneeksi, miksi tuo runo oli niin merkittävä? Kaiketi sillä on ollut jonkinlainen koskettava yhtymäkohta johonkin todelliseen tapahtumaan. ”Talvipäivä puolessa on vasta, hyökkäystä ei, vain tykkitulta: viuhuu sirpaleet ja roiskuu multa. Alla maan on niin tyyntä, kodikasta; Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa: Veljet, vesitilkka tuokaa---. Korsun yllä tykkien soi jyry, Kaivotietä pyyhkii luotipyry Päivin sekä öin, ja polun päässä Kaivon partaalla on verta jäässä--- Kaivon luona luoti tapas monta liian janoista ja maltitonta. Janoos älä täällä vettä pyydä, astiaas vain lunta syydä, sitäkään jos löydät enään maasta--- niin sen peittää pirstat sekä, savu, saasta. Iltaan kestä vain, niin lääkkeen saavat Kurkut kuivat, vihlovaiset haavat Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa: Veljet, vesitilkka tuokaa---. Lähtee mies, kun vettä pyytää veikko, Tuskissaan huojuva ja heikko, Lähtee, koska veljellä on jano, Enempää ei mieti eikä sano. Käteensä hän sieppaa vesikannun, Juoksee yli myllerretyn mannun, Häipyy sekaan viuhunan ja tuiskeen Kuullen korvissaan vain avunkuiskeen. Tykit jyskyttävät korsunsuuta, Viipyy vesimies---ei muuta. Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa: Veljet, vesitilkka tuokaa---. Päivä hämärtyy, ja vihdoin kuullaan Kaivon partaall` mies on suullaan, Verta valunut on kaivoon, josta yksikään ei enään vettä nosta. Verta pulpahtavat suonet lähteen verta valuvaiseen iltatähteen. Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa: Veljet, vesitilkka tuokaa---.” Tänään tuli kuluneeksi 65 vuotta talvisodan päättymisestä, ehkä siksi tuo isänmuisto palautui mieleeni. Kyllä jämpti on niin!

RE: Talvipäivä puolessa on vasta Lähettäjä: Kuukuna Sunnuntaina 13.3. 2005 klo 17:28:21 Message: Kyllä jämpti on niin! Ei voi sannoo runoa "kauniiks", mut koskettava, ja pittää paljo sisässään. Toivottavasten ei ikuna tarttis itten tahi kersojen enää mennä. Tai kenenkään. Hatunnosto veteraaneille.