![]() |
Aihe: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Vallari Perjantaina 21.3. 2003 klo 09:48:10 Viesti: Joo, itsellä on ollut jonkun aikaa 1502 Valmet, ja hyvin sillä sujuu ainakin lumityöt, sekä niin kynnöt kuin keväiset maanmuokkaukset, ja urakointiakin jopa turvesoilla on tullut tehtyä, vaikka päätyöni onkin muualla kuin pelloilla ja turvesoilla. Koneella on nyt ajettu sellaiset 12000 tuntia ja kerran on laitettu kytkin, ja parit stefat uusittu vetoakseleista. Hydrauliikka on ikäisekseen todella väkivahvaa ja tehokasta. Ainoa on että osien saanti tuntuu tähän malliin olevan ihmeen vaikeaa, Valtran miehet sanovat aina että se ja se osa on tilauskamaa, ja tarvikkeena ei meinaa löytyä mitään. Mites muilla, mitä kokemuksia on 1502:n käytöstä. Lumikoneena minusta se on erinomainen, ja jaksaa pyörittää linkoa ainakin erilailla kuin Valmet 20! |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Simplex Perjantaina 21.3. 2003 klo 13:06:48 Message: meillä oli sellainen 8 vuotta, turvesoilla myös, sekä ihan keväällä äestyksessä (veti suurinta äestä mitä Hankkija myi!). Hyvä kone se oli, tosin melko raskas ja märkinä syksyinä se talloi kyntäessä savimaan niin tiukaan että ei seuraavana keväänä kasvanut mittään pahimmista tallauksista joskus. Kone oli ohjaamoltaa aivan erinomainen ajella, suuret ikkunat, viistot siten että aurinko ei häikinyt (tällaista ikkunamallia ei ole ollut missään ennen eikä sen jälkeenkään), vääntöä oli moottorissa kuin ukko-pekka höyryveturissa. Mitään vikoja n. 6000 tunnin aikana ei tullut |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Valkkuking Tiistaina 08.4. 2003 klo 10:14:06 Message: Mulla on yks sellainen tallessa, lähinnä harrasteena ja terapiakäytössä, kun maata ei enää ole. Kyllä sillä lumityöt sujuu ja maansiirto, omalle pottumalle on vaan turhan suuri ja raskas :) Julmetusti se syö myös löpöä, mutta onpahan viäntöö. |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Vehnis Tiistaina 08.4. 2003 klo 11:58:33 Message: Lumityöt 1502:lla! No nythän mä vasta työkone-traktori yhdistelmän kuulin. Ajatteleekin vaan sitä 7000 kg painavaa 6-pyörähirmua takalevyn kanssa pikkutietä auraamassa...mahtais olla melkoinen näky! Tai pottumaalla heittopyöräkone perässä...joo-o. |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Meca Tiistaina 08.4. 2003 klo 18:40:52 Message: No huh mikä kone! Piti ihan uteliaisuutta käydä tutkimassa millainen kone tuo mahtaa olla, kun en ole ennen nähnyt, ja olihan se melkoinen hirviö. Näyttää päältä päin siltä, että isäntä on itse toiminut insinöörinä, mutta on varmaan kokemus ajaa. Ainoa valmetti mitä itse olen päässyt ajamaan on 33 vm58, että siihen verrattuna tuo on vähän toista kokoluokkaa. http://members.surfeu.fi/valtrapics/02/02kuvia.htm |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Savaloja Keskiviikkona 09.4. 2003 klo 00:56:47 Message: Tuollainen oli muuten myytävänä uusimmassa Mobilistissa. Oli muistaakseni Laitilassa.. |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: haluu 1502 Sunnuntaina 13.3. 2005 klo 21:57:56 Message: oisko kellään kuvaa miltä tuo näyttää ohjaamosta...? |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: valmet Sunnuntaina 13.3. 2005 klo 22:05:03 Message: eikös noiden heikko kohta oo se että hydr tuotto vakiona vain 27 l/min aika olematon se on johonki kipin nostoon tai muuhun suurisylinterisiin... Ja nuo 6x4 meinaa vissiin puskea. Pitääkö paikkansa että niissä saa telin ilmaan? Suurena haaveena olisi joskus nähdä tämmönen livenä ja tutustua tai mahdollisesti jopa ajaa. Missähän hinnoissa nuo 1502:set pyörii? |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: valmet Sunnuntaina 13.3. 2005 klo 22:05:06 Message: eikös noiden heikko kohta oo se että hydr tuotto vakiona vain 27 l/min aika olematon se on johonki kipin nostoon tai muuhun suurisylinterisiin... Ja nuo 6x4 meinaa vissiin puskea. Pitääkö paikkansa että niissä saa telin ilmaan? Suurena haaveena olisi joskus nähdä tämmönen livenä ja tutustua tai mahdollisesti jopa ajaa. Missähän hinnoissa nuo 1502:set pyörii? |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Köntys Maanantaina 14.3. 2005 klo 08:20:16 Message: Laitilan ympäristössä taitaa olla "Suomen tihein 1502 kanta". Sielläpäin on niitä useampiakin. Jokin aika sitten oli maaseudun tulevaisuudessa myynnissä 1502 ja hintapyyntö oli 10000 EUR. |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Twin Maanantaina 14.3. 2005 klo 08:38:26 Message: Täältä löytyy yksi kuva http://www.pottupellossa.com/galleria/displayimage.php?album=topn&cat=-92&pos=1 Koneella painoa noin 9200kg. Kuusipyörä vetoinen, ylentävällä HiTrakilla, etu aura varusteena, takana vinssi mahdollisuus, ei viritetty, telin saa hydraulisesti nostettua, tunteja 2900. Koneita valmistettu 52kpl, puolet 6-vetoisina. |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: 500:nen Maanantaina 14.3. 2005 klo 11:40:58 Message: Eikös ne 4*6 vetosetkin ole aika pitkälti muutettu jälestäpäin 6*6vetosiksi? |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Osku Maanantaina 14.3. 2005 klo 11:56:57 Message: Kyllä täytyy sanoa että kyllä on mukava peli ajella epätasaisella tiellä, ei hypi eikä pompi vaan menee kuin juna vaikka vauhtiakin olisi reippaasti.Meillä 6x6 -79 mallinen versio. |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: exso Maanantaina 14.3. 2005 klo 20:39:17 Message: Onhan noita kuvattu 11 kpl.Tehtaalta kysytty valmistusmäärä 30 + - 2 kappaletta.Omistajille pieni kysely missäpäin maata koneet oleilee ja voiskos kuvata jos sattuu reitille?Vastauksia voi pudotella tänne tai sähköpostiin. |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Pohjanmaalta Maanantaina 14.3. 2005 klo 21:13:59 Message: Eräs urakoitsija Ylistarossa ajeli 1502:lla. Taitaa varastolla olla ainavain. Nyt ajelee MB-Tracilla. Kyseisen urakoitsijan käytössä koneet saa kunnon kyytiä, tuskimpa mikään kone ilman remonttia selviää. |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Osku Tiistaina 15.3. 2005 klo 11:25:02 Message: Meidän vallu 1502 majailee Etelä-Karjalassa ja saa siitä kuvia ottaa ei se siitä rikki mene.Ja on samalla mahdollisuus kuvata kymmenkunta muutakin vallua. |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Valmet Sunnuntaina 20.3. 2005 klo 23:46:03 Message: Meilläkin oli 1502 6x4 vetonen ajettiin jotain 14000h tuli käytettynä huittisista joskus 82vuonna oli sillon ajettu 5000h yht.19000h oli tieajossa pöllikärryn eessä ja turvesuolla palakoneen keulassa PK1S ja sitten veti myös moottoripakettia jossa oli 2kpl PK1S peräkkäin ja scanian moottori,meni sit 8400:sen vaihdossa ois makee peli ku sais uutena 7,4 moottorilla,pikavaihteilla ja keula jousituksella |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: KooKoo Maanantaina 21.3. 2005 klo 20:09:55 Message: Osku.Missäpäin Etelä-Karjalaa?? Laitatko tietoja, vaikka sähköpostiin. Kiitos |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Vallu Maanantaina 21.3. 2005 klo 20:15:32 Message: Valmet-malliston huipulle esiteltiin vuonna 1975 erikoinen teliperällä varustettu 1502. Se hyödynsi osittain metsäkoneissa käytettyjä komponentteja. Moottori oli uusi 6,6-litrainen kuutonen, teholtaan 136 hv. Ergonomialtaan kehittynyt ohjaamo oli erittäin suuri ja ylöspäin levenevä. 1502:n ongelmia olivat jättiläismäinen kääntöympyrä, yli 7000 kg:n paino, traktorin kokoluokkaan nähden vaatimattoman tehoinen hydrauliikka ja kestävyydeltään heikko vaihteisto. Vuonna 1979 tuli 1502:een vetävä etuakseli. 1502:n myynti jäi hyvin vähäiseksi. |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: juu Maanantaina 21.3. 2005 klo 20:43:20 Message: Mistä kopioit? |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: eesau Maanantaina 21.3. 2005 klo 20:53:33 Message: On vallulla puhetta paskasta ja taitaa työ olla raskasta. Vihaa vallu liittoa mut taitaa ite harrastaa niittoa. On vallu kuin mätäpaise ei sen henki koskaan tuoreelle haise! Suussa varmaan pari hammasta ja iltaisin nussii lammasta! |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Vallu Maanantaina 21.3. 2005 klo 20:55:17 Message: www.konedata.net. Sieltä löytyy teknisiä tietoja. |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Vallu Maanantaina 21.3. 2005 klo 20:56:08 Message: Eesulla näyttää toi runosuoni olevan auki....... |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: js Maanantaina 21.3. 2005 klo 22:54:19 Message: Revonlahdella on ainaki 1502 |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Voortti Tiistaina 22.3. 2005 klo 07:18:42 Message: Ei oo jätkillä häävit lumikonneet, kun tommosella lumia kehhuuvat ajavansa. Kutosmajurilla pesee 1502:n kaikissa ominaisuuksissa saman tien, koittakaapa joskus, jos saatte raktorin käsiinne... nimim. alle aarin alueella ympäri |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: mh Tiistaina 22.3. 2005 klo 07:28:42 Message: pihtiputaallakin majailee yks 1502 ja toholampilla tiedän kanssa yhden.niin ja haapajärvellä on vesakon niitossa 1502. |
![]() | RE: Valmet 1502:n käyttäjäkokemuksia Lähettäjä: Runner Keskiviikkona 14.12. 2005 klo 17:13:54 Message: Jepp, 1502 6*6 on tositraktori. Semmonen on ollut Vöyrissä, lavetin veturina, mutta tilalle tuli noin 10 v. sitten Valmet 2105. |